lauantai 5. heinäkuuta 2014

Wilton school Chicagossa



Lomailin ystäväni luona Chicagossa ja sain kolme viikkoa ennen lähtöä loistoajatuksen osallistua Wilton school:in kurssille. Tilat olivat upeat, kurssilta jäi uusia niksejä taskuun ja ennen kaikkea oli mielenkiintoista päästä kokemaan amerikkalainen tapa tehdä kakkuja. Kun massatkin ovat kovin erilaisia kuin mihin olen Suomessa tottunut. ;)


Kursseilla on ollut oppilaita ympäri maailman, mutta Suomen kohdalla ei vielä nuppineulaa ollut. Mahdoinko olla ensimmäinen?! :)



Luokassa oli esillä kahden viikon master course:n lopputöitä.
(huom! kakkujen koko on luokkaa suuri ;)



Kakku täytettynä - välissä jonkinlaista vadelmakiisseliä.



Oman kakun sai ottaa mukaan ja vein sen suomalaisten yhteiseen juhannuksenviettoon, olihan juhannuspäivä. Sommitteluun ei jäänyt aikaa oikeastaan ollenkaan ja sen näköinen on lopputuloskin. ;) Mutta kakku maistui syöjilleen, se lienee pääasia.




Suosittelen lämpimästi kakkuleipureille tällaista kokemusta mikäli on Amerikan suuntaan menossa. Kursseja on tarjolla jos vaikka jonkinlaista, hieman kyllä jäi kutkuttamaan jollekin pidemmälle kurssille osallistuminen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti