sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Supersankarit- kakku






Johannes toivoi 6v. kemuihinsa supersankari-kakkua.
Spidermaniksi pukeutunut sankari puhalsi kynttilät supertehokkaasti
ja mustikka-valkosuklaa-mousset sisältänyt kakku 
maistui niin lapsille kuin aikuisille.

Kakun päällinen ja koristeet sokerimassaa,
hämähäkinseitit pikeeriä.



Chima- kakku



Lego Chima-kakussa oli vadelma-dajm-mascarpone-lime-täyte,
päällinen ja koristeet sokerimassaa.
Jääkiteet (sokeria) Confetista.


lauantai 18. tammikuuta 2014

Nonna 80v.






80 vuotta täyttävälle Nonnalle toivottiin 
valkoista kaksikerroksista kakkua punaisilla ruusuilla.
Kultaiset koristelut jäivät haaveeksi, 
mutta ihan kaunis tuli näinkin.

Kakussa mansikkamousse ja mansikoita, 
päällinen ja koristeet sokerimassaa,
teksti ja reunakoristeet pikeeriä.




sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Salama MqQueen


Lionin 2v. syntymäpäiville toivottiin Salama-kakkua.
Kahden mallin perusteella tuli vähän muotopuoli Salama... ;)

Kakussa oli mansikka-ja banaanirahka-täytteet.
Päällinen sokerimassaa.


Väliin vähän suolaista



Pepin 2v. kemuihin lähti myös kaksi voileipäkakkua.
Kinkkuversiosta muistin ottaa kuvan...

Pikku Prinsessa


Mariaana 3v. toivoi syntymäpäiväkakkuunsa prinsessan.
Kakussa tuli olla myös vaaleanpunaista, keltaista ja vaaleanvihreää.
Lopullisessa kakussa oli vielä vaaleanpunaisia tähtitikkuja kakun reunoissa,
mutta ne laitettiin vasta juuri ennen kemujen alkua. :)

Kakussa mansikkamousse ja mansikkaa päällä.
Päällinen sokerimassaa, prinsessa kaulintamassaa,
muut koristeet sokerimassaa.


Pepin Muumi-kakut


Muumi-hahmoista viime aikoina innostunut Peppi täytti 2 vuotta.
Pepin juhliin lähti kaksi Muumi-aiheista kakkua.

Toisessa kakussa täytteenä oli suklaa-valkosuklaa-mousset,
toisessa mustaherukka-mansikka-mousset.
Kakuissa kermareunat,
päällinen sokerimassaa,
koristeet kaulintamassaa / sokerimassaa.







Yllärikakku



Veljenvaimo sai synttäriaamun yllärinä synttärikakun
ja herkutteluseuraksi kälyn ja siskon.
Suussasulava aamukahvihetki yhden pikkumussukan seurassa, luksusta.
Aamulähtöpaniikissa pikakoristeltu kakku oli vähän sinne päin, 
mutta eipä se enää kakkua syödessä haitannut... ;)

Kakussa suklaa-valkosuklaamousset, 
päällinen sokerimassaa.


maanantai 6. tammikuuta 2014

Lilian hevoskakku








Seitsemän vuotta täyttäneen Lilian toiveena oli hevosteema,
toiveväreinä vaaleanvihreä, pinkki ja lila.
Kakku meinasi unohtui vallan tyystin,
mutta pika-aikataululla ja suppealla massavalikoimalla sain aikaiseksi tällaisen.

Kakussa oli suklaa- ja mansikkamousset.
Päällinen ja koristeet sokerimassaa,
valkoiset osat koristeista kaulintamassaa.



Karkkikakut



Erään sankarin kemuihin lähti kaksi karkein koristeltua kermakakkua.
Pienempi kakuista syötiin kaverikemuissa,
isompi sukulaisten kesken.

Kakuissa oli täytteenä vadelmamousse.



lauantai 4. tammikuuta 2014

Team Umizoomi



3-vuotiaan Rasmuksen Team Umizoomi-kakussa
oli sitruuna-mansikka-mousse.
Koristeet ja kakun päällinen sokerimassaa,
tekstissä myös kaulintamassaa.
 





Ronja & Stella



Ronja 6v. toivoi kakkuunsa Angry birdsin Stellan sekä kermareunat.
Kakussa mansikka- ja suklaamousset, 
koristeet sokerimassaa / kaulintamassaa.