sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Vuh!



Kolme vuotta täyttänyt suuri eläintenystävä sai kakkuunsa koiria ja leppäkerttuja. 
Kakussa vadelma-mascarpone-täyte. 
Päällinen ja osa koristeista sokerimassaa, koirat vaahtokarkkimassaa.

Kakun kanssa yhteensopivat kukka-pikkuleivät
sopivat keväiseen väriteemaan.



Pikkumiehen kakku



Pienen pojan ristiäisiin lähti gluteeniton kakku 
banaani / kerma / mansikka-täytteellä. 
Päällinen ja tähdet sokerimassaa, tennarit vaahtokarkkimassaa.



Rainbow Dash




Kuopukseni rakastaa kermaa. 
Omien sanojensa mukaan hän on kermahirmu. 
Hän myös rakastaa juhlia, joten nimipäiville piti kutsua ystäviä. 
Kakkutoiveena oli vappupallon inspiroimana My little pony:sta 
Sateenkaari-poni eli Rainbow Dash. 

Täytteenä kakussa lasten mieleen banaani / kerma / mansikka. 
Päällinen ja poni sokerimassaa.





Myös kakun reunat olivat sateenkaaren väreissä.

lauantai 18. toukokuuta 2013

Baby shower



Pientä poikaa juhlistettiin jo ennen syntymää lähimpien ystävien kesken.
Kakun välissä suklaa- ja valkosuklaamousset.
Päällinen ja koristeet sokerimassaa.





maanantai 13. toukokuuta 2013

Äitienpäivä



Tämän vuoden äitienpäiväkakku ei oikein vastannut suunnitelmia, mutta ajoi tarkoituksensa. Välissä vaniljarahka-lime-kerma, mansikoita ja banaania. Päällä sokerimassa, pikeerikukat ja candy melts-lehdet.

maanantai 6. toukokuuta 2013

Jalkapallo-teemaa


Naapurin jalkapalloileva 7v.-sankari sai yllätyksekseen Bayern Munchen-logolla varustetun kakun kemuihinsa. Kakun välissä mansikkamousse + mansikat, reunat kermaa ja koristelu sokerimassaa.



Sacher-kakku