lauantai 29. maaliskuuta 2014

Vuoden 2013 kääpiösnautsereita



Ystäväporukka juhlisti vuonna 2013 loistavasti pärjänneitä koiriaan
(Suomen Kääpiösnautserikerhon palkitsemia narttuja)
ja tilasi kemuihin aiheeseen sopivan kakun.
Kakussa suklaa-valkosuklaa-mousset,
kakun päällinen sokerimassaa,
koirien silhuetit kaulintamassaa / sokerimassaa.

Mörkö se lähti mökille...



Erään työporukan syötäväksi
lähti musta Mörkö-kakku
suklaa- ja mustaherkukkamousseilla.

Mörkö ja kakun päällinen sokerimassaa.

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Hulk-kakku



Herra 4v. tahtoi synttärikakkuunsa Hulk-hahmon.
Hieman haasteellinen aihe,
mutta jospa herra synttärisankari tunnistaisi tällä kertaa paremmin. 
(edellisen kakun Risto Räppääjä ei ollut ilmeisesti oikein näköisensä :D )

Kakussa gluteeniton tumma pohja
sekä suklaamousse kahdessa välissä.
Päällinen ja koristeet sokerimassaa.

Hetan Leppikset



Ystäväni 5v. tytär on aina rakastanut leppäkerttuja,
joten niitä oli myös tänä vuonna kakussa.
Kakussa gluteeniton tumma pohja 
sekä suklaa- ja mansikkamousset.
Päällinen ja koristeet sokerimassaa. 




torstai 20. maaliskuuta 2014

Työkaverin yllärikakku



Työkaverin syntymäpäivän kunniaksi tein pienen pikakakun.
Kakussa tumma pohja ja mansikkamousse, 
päällinen ja koristeet sokerimassaa.


tiistai 18. maaliskuuta 2014

Kukka-aiheisia kakkuja


Tuleva eläkeläinen tarjoili työpaikallaan kukkasin koristeltuja kakkuja.
Kahdessa kakussa suklaa- ja mustaherukkamousset, 
yhdessä kakussa sitruunakiisseli ja vaniljarahka.

Kakkujen päällinen ja koristeet sokerimassaa.

Voileipäkakkuja



Äidin ystävä jäi eläkkelle ja työpaikalla lähtöä
juhlistettiin voileipä- ja kermakakuin.


sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Pingun kemut



2v. naperoiden toiseen synttärikattaukseen lähti Pingu-kakku, 
jonka kanssa sain jälleen vapaat kädet.
Kakun päällinen ja koristeet sokerimassaa,
kakussa suklaa-ja mustaherukkamousse.


lauantai 15. maaliskuuta 2014

Kukkia



Iäkkäämmän rouvan syntymäpäiville toivottiin kukka-aiheista kakkua.
Hempeät kukat ja kakun päällinen sokerimassaa.
Kakussa suklaa-ja mansikka-mousset.

Late Lammas





2 vuotta täyttävien kaksosten synttäreille toivottiin 
ensimmäiseen juhlapäivään Late Lammas-aiheinen kakku. 
Kakun välissä suklaa-mansikkamousset.
Päällinen ja koristeet sokerimassaa.



sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Prinsessa Katariina


Ihana kummityttöni Katariina täytti neljä vuotta
ja toivoi pinkin kakun, jossa on prinsessan kuva päällä.
Näiden toiveiden pohjalta kakusta tuli -
 mahdollisimman pinkki! :)

Kakussa vanilja-valkosuklaatäyte sekä vadelmia.
Päällinen ja koristeet sokerimassaa, 
valkoiset minihelmet ovat suoraan purkista...



sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Pelkokerroin-kakku



Naapurissa juhlittiin sunnuntaina Pelkokerroin-teemalla.
Täytekakussa mansikkamousse ja banaania,
päällinen ja koristeet sokerimassaa.




Ällöttävän kakun lisäksi väkersimme naapurin emännän kanssa
lauantai-illan ratoksi ällöttäviä syötäviä
seuraavan iltapäivän Fear Factor-menùa varten.
(niistä kuva myöhemmin)



Sateenkaaren värejä



Naapurin ihana ja iloinen Viivi toivoi synttärikakkuunsa 
turkoosin värin ja sateenkaaren värejä kakun reunaan. 
Toteutus jäi minulle ja tällainen kakku matkasi seinänaapuriin.

Onnea Viivi!

Kakussa mansikkamousse ja banaanisiivuja,
kakun päällinen ja koristeet sokerimassaa.