tiistai 27. joulukuuta 2011

Suklaakakku

Tein jouluksi muutaman suklaakakun, erittäin hyvä resepti oli (paistoaika saa olla lyhyempikin, jää kosteammaksi eli "mutaisemmaksi"). Yleensä leipomukseni ovat uusien reseptien kokeiluja, joten lähipiiri joutuu valitettavasti koekaniiniksi lähes joka kerta.

Piparkakkutalo nro 3

Vuoden 2011 piparkakkutalo on pitkälti lasten koristelema. Toki äiteellä myös oma osansa koristelussa, mutta kivaa yhteispuuhaa oli. Teimme taloja kaksi, toinen lahjoitettiin naapuriin, siitä ei ole kuvaa.





50v. prätkäkakku

Naapurista tuli kakkutilaus ja ideoimme siihen naapurin isännän moottoripyörän kakkukuvaksi. Kuva oli isompi kuin kakun oli tarkoitus olla, mutta väliäkös tuolla, kakku tuli kohtalaisen tehokkaasti syödyksi ja loput pakastetuksi. :) Ja en voi kuin suositella kakkukuvia omista valokuvista toimittavaa firmaa, loistava palvelu oli. Teen varmasti tilauksia jatkossakin.


tiistai 20. joulukuuta 2011

Iso juustokakku

Viikonloppuna tuli tehtyä muutama Irish dream-juustokakku (kinuskikissan ohje), toinen tavallisen kokoisena, toinen tuplakokoisena. Naapurissa juhlittiin sekä 18v. että 50v. synttäreitä. Koristelut meni vähän ketuilleen, ajatus oli tehdä vähän toisenlaisia juttuja, mutta ei ollut oikeaa suklaata kaapissa (Brumberg).


Turkoosia

Tein tilauksesta Alexa-neidin 5v. synttäreille kaksi pienikokoista kakkua (tosin ei näistä kyllä koskaan pieniä saa :). Tarkoitus oli tehdä kuvan keiju sokerimassasta, mutta kakun koosta ja pienistä yksityiskohdista johtuen jätin väliin ja kakussa oli ihan tavallinen tulostettu kuva, muuta ei siihen hätään ehditty. Mutta ihan hyvä oli noinkin. :)

Kakut siis kermakakkuja, ylemmässä päällä vaahtokarkkimassa (ja sen päällä paperinen kuva), kukat sokerimassaa, reunoilla helmiä / koristerakeita.



keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Peppi Pitkätossu

Väkersin pyynnöstä veljentytön 5v. synttäreille kahteen kakkuun Peppi Pitkätossu-aiheiset kuvat. Vihreäalustainen sokerimassa ei ollut kuivunut tarpeeksi ja sain sen hajalle, mutta rumat kohdat oli piilotettu kukkasin. ;) Koristeet siis sokerimassaa.




Keijuprinsessa

Vaatimukset lisääntyvät sitä mukaa, kun lapset tottuvat, että äiti tekee kakkuja mistä aiheesta vaan. Pieni kolmivuotias neitoni toivoi keijua, prinsessaa ja hevosta, joten kakku täyttyi koristeista. Mikä sinänsä ei lapsia koskaan haittaa, koristeet menevät kuin kuumille kiville. Koristeet siis sokerimassaa.



Prinsessakemujen pikkuleivät



Prinsessa 3v.

Kuopuksen elämä on yhtä vaaleanpunaista prinsessana oloa, joten aihetta ei ollut vaikea valita. Tiara ja taikasauva pikeeriä ja helmi ym.koristeita. Kukat sokerimassaa.


Oktonautit-juustokakku

Tuplasynttäreillä herkuteltiin dajm-juustokakkua, 
jonka päällä vilkutteli kapteeni Valkonen ja Kwazii. 
Hahmot sokerimassaa, teksti ja pilkut valkosuklaata.


Hämppis-kakku

Lenny toivoi suklaakakkua ja 6v. kävi noutamassa hämähäkkien valloittaman kakun. Seitti valkosuklaata, (vajaajalkaiset ;) hämähäkit suklaata.


Dibitassut-juustokakku


Tyttären paras ystävä toivoi 5v. kakkuunsa Dibitassuja. Valkosuklaa-juustokakun päällä sokerimassasta pieni alusta sekä hahmot. Reunakoristeet valkosuklaata.

Pingu

Pikkuinen Sanni rakastaa Palomies Samia sekä Pingua. Jälkimmäinen valikoitui kakkua koristamaan. Koristeet sokerimassaa.

Pappatunturi-kakku

Ystäväni voitti arvonnassa vihreän pappatunturin ja pyysi minua tekemään aiheeseen sopivan kakun lehden toimittajien kahvitusta varten. Väkertämistä oli, mutta on se näköinen, vaikka vähän sinne päin. :) Päällinen ja koristeet sokerimassaa. Kakkuun lisättiin ennen tarjoilua kukkia, oli kauniimpi kokonaisuus.

Kyseisen pappatunturin ja jutun näet täältä.



Onnea ja myötätuulta

Näin toivotimme 60v. papalle varsinaisissa kemuissa, vaikka kyllä sitä vastatuultakin tarvitaan, kun purjehtien edetään. :) Meri marsipaania, koristeet sokerimassaa, teksti kermavaahtoa.


Rättärikakku

Papan 60v. juhliin tein yllärinä oranssin rättärin, joka kuljetti mukanaan papan yllätyslahjaa eli moottorisahaa. Koristeet sokerimassaa ja marsipaania (ainakin ruusut).



Prinsessakakkuja

Ystäväni tyttöjen syntymäpäiville toivottiin prinsessaa ja hevosta. Molemmilla tytöillä oli omat toivevärit, niiden mukaan yritin kakkuja tehdä. Koristeet sokerimassaa. Maalaukset jäivät viime tippaan ja ovat siksi vähän mitä sattuu.


Merirosvokakku

Merirosvoteema oli pojan 4v. synttäreillä. Musta lippu lakua, pääkallo sokerimassaa.

Kakku hautajaisiin


Tämän kakun tein lasteni isomummin hautajaisiin. Kallat ovat sokerimassasta.

Mansikkakakku

Nämä on näitä ihania keskikesän kakkuja, kun mansikat ovat parhaimmillaan.
 Nam!


Prinsessakakku

Tämä kakku oli ensimmäinen kakkukuvakakkuni, neidin 4v. syntymäpäiville (kesä 2010).

Serkkutytön 30v. kakku

Jalkapallokenttä-kakku

Pojan 5v. kakku tehtiin myös samaisena kesän helteisenä päivänä kuin neidin porkkanakakku. Tämän kakun kanssa vasta saikin taistella, kun kerma ei meinannut millään vatkautua. Tavaraa lensi roskiin kerman mentyä pilalle, lopulta oli pakko vatkata kerma jääkaapissa. Kokemus sekin. (ja riitti että kulho oli jääkaapissa, minun ei tarvinnut mennä :D )

Kakku oli toisesta päästä laktoositon, muuten hyla, siksi oikea pääty on vähän matalampi ja erivärisellä nurmella kuin vasen puoli. Mutta poika oli onnellinen!


Porkkanakakku ja tiara

Kesän kuumilla helteillä tuli tehtyä porkkanakakku tytön 5v. juhliin. Helle oli niin piinaava, että kakusta ei saanut millään siistin näköistä. Pikeeritiara sentään onnistui ja pysyi ehjänä.


Spiderman

Tuttuni tilasi poikansa 6v. kemuihin Spiderman-kakun. Tällainen tuli. Koristeet sokerimassaa ja suklaata.


Apsi Daisy

 Nuorimmaiseni rakastaa Apsi Daisya, etenkin viime keväisen nimpparilahjan ja tämän kakun myötä. Koristeet sokerimassaa, teksti pikeeriä.



Hello Kitty

Tämä kermakakku Hello Kitty koristeluineen meni ystäväni syntymäpäiväkakuksi. Kitty ja kukat sokerimassaa ja Käck-lakritsipatukkaa. Teksti pikeeriä.

Läksiäiskakku

Rakas naapuri muutti toiselle paikkakunnalle, mutta järjesti naapureilleen läksiäiset. Tämä kakku syntyi pikaisena päähänpistona kesken pihatalkoiden. ;)

Äitienpäivä


Äitenpäivän 2010 kakut ystävälleni ja äidilleni.







Leppisfani Heta

Ystäväni pikkuneiti on armoton leppäkerttu-fani, siitä tämän kakun aihe. Porukkaa oli tulossa paljon, joten teimme kerroskakun. Koristeet sokerimassaa.



Katariina 1v.

Kummityttöni Katariina on oikea pikku Myy, joten sillä aiheella tuli toive kakusta. Kakussa koristeet sokerimassaa. Lisäksi tein yllärinä nimikoituja pikkuleipiä.